torstai 20. huhtikuuta 2017

Kulttuurishokista

Olen ollut täällä Irlannissa nyt kolme kuukautta, ja silti jaksan vielä hämmästyä monia näille paikallisille ilmeisesti ihan normaaleja asioita. Kuten olen ennenkin sanonut, täsmällisyyteen tottuneelle suomalaiselle tämä täkäläinen touhu tuntuu ajoittain kovin leväperäiseltä. Olen tottunut suunnittelemaan ja haluan aina tietää aikatauluni etukäteen. Se ei vaan valitettavasti useinkaan toimi täällä. Tuntuu, että irlantilaiset elävät paljon enemmän hetkessä kuin suomalaiset. 

Tämä toisenlaisen toimintakulttuurin näkeminen ei ole ollenkaan huono juttu. Tekee hyvää huomata, että ne asiat kyllä hoituvat vähän vähemmälläkin suunnittelulla. Ettei aina tarvitse olla niin vakavaa. Joskus luennoitsija unohtaa tulla pitämään luentoa, lähettää lupaamansa tehtävänannon tai ilmoittaa tunnin varoitusajalla siirtävänsä luennon seuraavalle viikolle. Se on täällä ihan ok. Elämä jatkuu ennallaan, eikä kukaan hermostu (paitsi erilaiseen toimintakulttuuriin tottuneet vaihtarit ;)).

En nyt mitenkään halua sanoa, että irlantilaiset olisivat laiskoja. Kyllä täälläkin hommia tehdään. Pääsiäisenä kirjasto oli täynnä opiskelijoita (oli muuten huippua, että se oli auki joka päivä ja aina joko iltakymmeneen tai puoleen yöhön!), ja erityisesti tuolla postgraduate-kurssilla opiskelijat hoitavat tunnollisesti hommansa (nuoremmilla toki voi muut intressit mennä opiskelun edelle, mutta niiinhän se on Suomessakin). Reippaasta opiskelusta huolimatta suhtautuminen asioihin on erilainen kuin mihin olen tottunut. Paljon rennompi. Sitä on vaikea selittää. Monesti vaan sattuu juttuja, joista me vaihtarit ollaan hämmästyneitä, että miten näin voidaan toimia, miksi ei ole ilmoitettu aikaisemmin ja miksi kaikki on niin sekavaa. Irlantilaisia nuo jutut eivät koskaan tunnu juuri häiritsevän. Ollaan puhuttu tästä monen vaihtarin kanssa, eli tämä ei ole vain oma tulkinta asioista. Eikä näköjään myöskään pelkästään suomalainen juttu tämä täsmällisyys, vaan ennemminkin tuntuu, että niin keskieurooppalaiset kuin amerikkalaisetkin kummastelevat tätä rentoa elämäntyyliä.

En tosiaan ajatellut omaksua ihan näin rentoa elämänasennetta, mutta jotain voisin silti oppia näiltä irlantilaisilta. Että elämää ei voi aina suunnitella, ja tietty joustavuus on vaan hyvästä. Että asiat hoituvat kyllä, vaikka niistä ei aina stressaisi niin kovasti. Ja jos eivät hoidu, sekään ei aina ole katastrofi ja maailmanloppu. 


Se, mitä en ajatellut näiltä kopioida, on asioiden jättäminen viime tippaan. Toisaalta se varmaan on kyllä ihan yleismaailmallinen tapa, eikä vaan irlantilaisten juttu. Itsekin kyllä teen sitä monien asioiden kohdalla, mutta en opiskeluhommien. Ajattelin jatkossakin hoitaa hommat alta pois ennen viimeistä minuuttia. Se nyt vaan on paljon vähemmän stressaavaa mun herkästi stressaantuvalle luonteelleni. :p Täällä tehtäviä aletaan miettiä muutama tunti ennen deadlinea (No joo joo, ehkä vähän liioittelen. Mutta en paljon!), mikä toki sopii tähän näiden tyyliin hyvinkin, mutta tuntuu itselle hyvin vieraalta ja epäsopivalta tavalta tehdä hommia. Sehän on sitten tuonut hieman haasteita näiden täällä tehtyjen ryhmätöiden tekoon. Olen joutunut joustamaan periaatteistani, eikä se ole käynyt ihan helposti. Siinä vaiheessa, kun itse olet tehnyt oman osuutesi viikkoja sitten, pommittanut muita viesteillä ja joku kysyy muutama tunti ennen deadlinea, että mitäs mun pitikään tehdä, niin ei paljon naurata. :D Tässä tapauksessa en edes voinut tehdä muiden osuutta, koska mulla ei ollut tunnuksia ohjelmaan, jota tuossa tehtävässä piti käyttää. No loppu hyvin, eli saatiin tehtävä palautettua ajallaan. Jätin silti edellisestä lauseesta jatkon "kaikki hyvin" tarkoituksella pois, sillä tuotoksemme on jotain niin järkyttävää, että pidän vaan peukkuja pystyssä, että sillä pääsee läpi. :D 

Sellaista. Ehkä tää tekee tälle mun perfektionistiluonteelle ihan hyvää. Siellä epämukavuusalueellahan sen kehityksen sanotaan tapahtuvan, ja näissä jutuissa olen monesti vahvasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Ei ole kuulkaas ihan helppoa palauttaa järkyttävän epätäydellistä ja hiomatonta työtä! Vaatii paljon rohkeutta sellainen. :D



6 kommenttia:

  1. Kävin lukeen :) Nauti vielä viimeisistä viikoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kävit ja jätit kommenttia! :) Nautin!

      Poista
  2. Hehe, ite oon just sellanen ihminen että viimehetken paineessa toimin parhaiten. Ja kun ei oo pakko, niin..... Mutta juu, kaikko tommoset yhenäkkiset aikataulujen muutokset ja perumiset sais kyllä meikän kiukustumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mäkin jossain asioissa, mutta en koulujutuissa. Mun hermorakenteelle ei ollenkaan sovi niiden jättäminen viime tippaan.

      Voin kuvitella, että Suomessa tuollaiset muutokset ja perumiset tosiaan nostattaisivat hirveän vastalausemellakan. Täällä asiat ovat toisin. Itseä kyllä ärsyttää joka ikinen kerta, mutta ei auta kuin hengittää syvään ja laskea kolmeen. :D Maassa maan tavalla, kai. Ja tosiaan varmaan tästä voi myös oppia vähän sellaista joustavuutta.

      Poista
  3. Mä oon asioiden hoitamisessa ihan täysin on off -ihminen. Joko todella pedantti ja suunnitelmallinen tai sitten todella venyttäjä ja vatkuttaja.. Se aina riippuu vähän asiasta :D. Muissakin jutuissa mulla on vähän samaa: koti on pakko olla tip top, mutta vaatekaappi saattaa olla ihan pommi jne. Voisin tulla molemmista päistä vähän keskemmälle. Kohta nähdään! Saat tulla moikkaan tätä pientä kaveria, joka äitiään opettaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no samanlainen ääripäiden ihminen olen kyllä itsekin. Osaan kyllä venuttää asioita (mm. ne kaksi talvea sitten käytössä olleet aukset odottelevat eteisen nurkassa edelleen huoltoa. ;D), mutta kouluhommien kohdalla oon sitten siellä toisessa ääripäässä.

      Jee, pian nähdään!! (Vaikka samalla tämän sanoessa surettaa, kun pitää lähteä täältä. Ristiriitaista.) Ja toki tuun moikkaamaan teitä molempia. :)

      Poista