perjantai 26. toukokuuta 2017

Loppu

Olen venyttänyt ja venyttänyt tämän tekstin kirjoittamista, kun en ole tiennyt, mitä kirjoittaa. Ajatukset ovat kaikkea muuta kuin selkeät. Ehkä tässä on ollut jotain pientä kulttuurishokkia tai jotain. Periaatteessa olen kotona, mutta se ei silti olekaan tuntunut täysin kodille, vaan vähän vieraalle. Ehdin kevään aikana jo tottua siihen toiseen kotiin. Mutta eiköhän tämä hämmennys tästä nopeasti mene ohi. :)

Heihei huone.
Olin juuri sulkenut Irlannin kodin oven viimeistä kertaa.


Olen nyt ollut reilun viikon verran Suomessa. Ajattelin kirjoitella hieman kotimatkasta, Suomeen paluuseen liittyneistä fiiliksistä ja yleisesti koko vaihtoajasta. Asiaan siis!

Matka kohti Suomea alkoi yliopistolta keskiviikkona 17.5. klo 6.30 ja päättyi Helsinki-Vantaan lentokentälle klo 19.30. Koko päivä meni siis matkustaessa, mutta mieluummin kulutin matkaan kokonaisen päivän kuin maksoin 300 euroa enemmän suorasta lennosta. Matka meni hyvin, eikä mun ylipainoisista matkatavaroistakaan koitunut ongelmaa.. 

Goodbye Ireland...
...and hello Finland!
Suomessa iso juttu oli toki koirien näkeminen. Sain kentältä kyydin kotiin (kiitos!), ja pääsin näkemään koirat saman tien! <3 Olipa siistiä. :) 

Kotona! 
Suomeen paluu on siis ollut pienoinen kulttuurishokki. Aikaeroa nyt ei ole kuin se kaksi tuntia, mutta kyllä sekin aluksi tuntui. Lisäksi monen päivän ajan musta oli ihan hassua kuulla, että ihmiset ympärillä puhuivat suomea. Kerran jo ajatuksissani tervehdin kaupassa kassahenkilöäkin sanomalla "Hi!", ennen kuin tajusin, että voinkin sanoa "Moi!". :p Huomasin edelleen myös ajattelevani englanniksi.

Toisaalta täällä on hirveästi asioita, joita kaipasin Irlannissa ollessani, mutta toisaalta taas jäin kaipaamaan joitain asioita Irlannista. Voi kuinka nautinkaan päästessäni ensimmäistä kertaa suihkuun täällä Suomessa! Niin siistiä, kun lämmintä vettä tulee heti, eikä viiden minuutin odottelun jälkeen ja toiseksi suihku on oikeasti suihku, eikä mikään vesivana, jolla kastelet hiuksiakin vaikka kuinka kauan. :D Sen lisäksi olen osannut arvostaa tuoreita mustikoita aamupuuron päällä, kaupan kassoja, joissa on tilaa ja aikaa pakata ostoksiaan, reikiä pussilakanan päissä (se on aina yksi operaatio yrittää tunkea sellaista paksua double size -peittoa sinne toisesta päästään umpinaiseen pussilakanaan :D) ja suomalaisia metsiä! Ja vaikka mä tykkäsinkin mun kämppiksistä, niin onhan se aika kiva, kun ei ole kenenkään toisen sotkuja siivottavana. (Sotkuista puheen ollen, sain jonkun siivousvimman Suomeen tulon jälkeen. Oikein alkoi ärsyttää se tavaramäärä, mitä kotona oli. Irlannissa elin sellaista minimalistielämää, kun mukana oli vain välttämättömimmät tavarat - ja pärjäsin ihan hyvin. Nyt heittelin paljon turhia tavaroita pois. Sellaisia, joilla en tee mitään, vaan jotka vaan seisovat kaapissa/pöydällä ja vievät tilaa. Ihan turhia sellaiset!)

Sen sijaan Irlannista kaipaan mukavia ihmisiä (no joo joo on niitä Suomessakin, mutta kyllä ne "kiitos" ja "anteeksi" vaan ovat suomalaiselle hieman hankalia sanoja small talkista puhumattakaan) ja semmoista rennompaa tunnelmaa. Suomessa ollaan niin vakavia. Irlannissa toki itselläkin oli ns. vähemmän huolia, kun jotenkin oli niin kaukana kaikesta. Tarvitsi huolehtia opiskelusta, mutta siinäpä se sitten oikeastaan olikin. Ja yksi asia, mikä sai taas verenpaineeni nousemaan lähes heti Suomeen palattuani, oli tämä meidän suojatiekulttuuri. Argh. Ehdin jo tottua siihen, että jalankulkijoita kunnioitetaan. Niin ja kyllä mä noilla kylmemmillä ilmoilla olen katsellut kateellisena, kuinka lämmintä Limerickissä on ollut samaan aikaan. 

Mitä tästä kaikesta sitten jäi käteen? Niin paljon asioita, että sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta yritetään. Kokonaisuutena kulunut kevät oli ihan huikea kokemus, enkä todellakaan kadu, että lähdin. Jouduin monta kertaa poistumaan mukavuusalueeltani, mutta niistä tilanteistahan vaan oppii, kun huomaa selviävänsä. Tapasin monta ihanaa ihmistä, joita en olisi tavannut, jos en olisi lähtenyt. Rohkaistuin puhumaan englantia. Näin, millaista yliopisto-opiskelu ja -opetus on muualla. Opin uusia asioita muiden maiden kulttuureista ja samalla huomasin, minkälaisia asioita kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Opin uutta myös itsestäni, kun jouduin toimimaan siellä mukavuusalueen ulkopuolella. Huomasin, että asioita voi hoitaa monella tapaa ja silti päästä samaaan lopputulokseen. Ne tilanteet, joissa olen kihissyt kiukusta ja ärtymyksestä, ovat sitten kuitenkin opettaneet. Ettei aina tarvitse olla niin vakavaa. En tosiaan aio heittäytyä NOIN rennoksi, mutta joskus voisi ehkä vähän löysätä otetta.
Tämän testin mukaan kielitaidossa on tapahtunut jotain kehitystä kevään aikana. :)
Onnistuin myös aika hyvin kurssivalinnoissani, vaikka sisällöistä ei juuri etukäteen saanutkaan tietoa sen tarkemmin. Terveyspsykologian kurssi oli (ärsyttävästä tentistä huolimatta) todella mielenkiintoinen, ja opin, kuinka suuri vaikutus mielellä todellakin on myös somaattiseen terveyteen. Urheilu- ja liikuntapsykologian kurssilla opin ensinnäkin kyseisten termien eron ja lisäksi sen, miten paljon mielen avulla voidaan vaikuttaa urheilusuoritukseen. Kestävyysliikuntaan keskittyneellä kurssilla opin (ja kertasin) asioita kestävyysurheilijoiden ruokavaliosta, opin uusia asioita juoksun biomekaniikasta ja fysiologisista tekijöistä, jotka ovat huippusuorituksen taustalla. Akateemisen englannin kurssilta sain uusia ideoita ja opin uusia tekniikoita akateemisen englannin kirjoittamiseen. Enkun kurssilla kertasin kielioppia ja kerrytin sanavarastoa. Ja viimeisenä tulee se syy, miksi kirjoitin tämän kappaleen ensimmäiseen lauseeseen sanan "aika". Jos nyt saisin valita uudelleen, en ottaisi fundamental movement skills -kurssia (en jaksa miettiä suomennosta nyt), jolta opin ehkä vaan sen, että musta ei todellakaan tule liikunnanopettajaa. :D Joo, opin myös, mitä asioita pitää tarkkailla, kun opettaa lapsille erilaisia liikunnallisia taitoja, mutta en tiedä, mitä teen niillä tiedoilla.

Ihan liian vähän tuli otettua kuvia ihmisistä! Yleensä kuvailin vain paikkoja. Esimerkiksi yhden hyvän kaverin kanssa ei tajuttu ottaa ollenkaan yhteiskuvaa! :O En tajua, miten niin pääsi käymään. Onneksi aina reissuissa käydessä tuli otettua kimppakuvia, niin näistä matkakavereista sentään löytyy kuvia. Viimeisenä yhteisenä iltana käytiin ottamassa jokunen läksiäiskuva kämppisten kanssa (tästäkin kyllä puuttuu yksi, joka oli jo lähtenyt). Alla niistä muutama:





Näitä ihmisiä ja aikoja tulee kyllä ikävä. Kulunut kevät oli todellakin ikimuistoinen, eikä tule unohtumaan. Saa nähdä, pitääkö sitä lähteä joskus Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Itävaltaan tai Saksaan moikkaamaan lähimmäksi tulleita kavereita.

Tämä on blogin viimeinen teksti. Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana matkallani! Mm. näitä maisemia jään kaipaamaan.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti