Loppu

Olen venyttänyt ja venyttänyt tämän tekstin kirjoittamista, kun en ole tiennyt, mitä kirjoittaa. Ajatukset ovat kaikkea muuta kuin selkeät. Ehkä tässä on ollut jotain pientä kulttuurishokkia tai jotain. Periaatteessa olen kotona, mutta se ei silti olekaan tuntunut täysin kodille, vaan vähän vieraalle. Ehdin kevään aikana jo tottua siihen toiseen kotiin. Mutta eiköhän tämä hämmennys tästä nopeasti mene ohi. :)

Heihei huone.

Olin juuri sulkenut Irlannin kodin oven viimeistä kertaa.

Olen nyt ollut reilun viikon verran Suomessa. Ajattelin kirjoitella hieman kotimatkasta, Suomeen paluuseen liittyneistä fiiliksistä ja yleisesti koko vaihtoajasta. Asiaan siis!

Matka kohti Suomea alkoi yliopistolta keskiviikkona 17.5. klo 6.30 ja päättyi Helsinki-Vantaan lentokentälle klo 19.30. Koko päivä meni siis matkustaessa, mutta mieluummin kulutin matkaan kokonaisen päivän kuin maksoin 300 euroa enemmän suorasta lennosta. Matka meni hyvin, eikä mun ylipainoisista matkatavaroistakaan koitunut ongelmaa.. 

Goodbye Ireland...

...and hello Finland!

Suomessa iso juttu oli toki koirien näkeminen. Sain kentältä kyydin kotiin (kiitos!), ja pääsin näkemään koirat saman tien! <3 Olipa siistiä. :) 

Kotona! 

Suomeen paluu on siis ollut pienoinen kulttuurishokki. Aikaeroa nyt ei ole kuin se kaksi tuntia, mutta kyllä sekin aluksi tuntui. Lisäksi monen päivän ajan musta oli ihan hassua kuulla, että ihmiset ympärillä puhuivat suomea. Kerran jo ajatuksissani tervehdin kaupassa kassahenkilöäkin sanomalla "Hi!", ennen kuin tajusin, että voinkin sanoa "Moi!". :p Huomasin edelleen myös ajattelevani englanniksi.

Toisaalta täällä on hirveästi asioita, joita kaipasin Irlannissa ollessani, mutta toisaalta taas jäin kaipaamaan joitain asioita Irlannista. Voi kuinka nautinkaan päästessäni ensimmäistä kertaa suihkuun täällä Suomessa! Niin siistiä, kun lämmintä vettä tulee heti, eikä viiden minuutin odottelun jälkeen ja toiseksi suihku on oikeasti suihku, eikä mikään vesivana, jolla kastelet hiuksiakin vaikka kuinka kauan. :D Sen lisäksi olen osannut arvostaa tuoreita mustikoita aamupuuron päällä, kaupan kassoja, joissa on tilaa ja aikaa pakata ostoksiaan, reikiä pussilakanan päissä (se on aina yksi operaatio yrittää tunkea sellaista paksua double size -peittoa sinne toisesta päästään umpinaiseen pussilakanaan :D) ja suomalaisia metsiä! Ja vaikka mä tykkäsinkin mun kämppiksistä, niin onhan se aika kiva, kun ei ole kenenkään toisen sotkuja siivottavana. (Sotkuista puheen ollen, sain jonkun siivousvimman Suomeen tulon jälkeen. Oikein alkoi ärsyttää se tavaramäärä, mitä kotona oli. Irlannissa elin sellaista minimalistielämää, kun mukana oli vain välttämättömimmät tavarat - ja pärjäsin ihan hyvin. Nyt heittelin paljon turhia tavaroita pois. Sellaisia, joilla en tee mitään, vaan jotka vaan seisovat kaapissa/pöydällä ja vievät tilaa. Ihan turhia sellaiset!)

Sen sijaan Irlannista kaipaan mukavia ihmisiä (no joo joo on niitä Suomessakin, mutta kyllä ne "kiitos" ja "anteeksi" vaan ovat suomalaiselle hieman hankalia sanoja small talkista puhumattakaan) ja semmoista rennompaa tunnelmaa. Suomessa ollaan niin vakavia. Irlannissa toki itselläkin oli ns. vähemmän huolia, kun jotenkin oli niin kaukana kaikesta. Tarvitsi huolehtia opiskelusta, mutta siinäpä se sitten oikeastaan olikin. Ja yksi asia, mikä sai taas verenpaineeni nousemaan lähes heti Suomeen palattuani, oli tämä meidän suojatiekulttuuri. Argh. Ehdin jo tottua siihen, että jalankulkijoita kunnioitetaan. Niin ja kyllä mä noilla kylmemmillä ilmoilla olen katsellut kateellisena, kuinka lämmintä Limerickissä on ollut samaan aikaan. 

Mitä tästä kaikesta sitten jäi käteen? Niin paljon asioita, että sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta yritetään. Kokonaisuutena kulunut kevät oli ihan huikea kokemus, enkä todellakaan kadu, että lähdin. Jouduin monta kertaa poistumaan mukavuusalueeltani, mutta niistä tilanteistahan vaan oppii, kun huomaa selviävänsä. Tapasin monta ihanaa ihmistä, joita en olisi tavannut, jos en olisi lähtenyt. Rohkaistuin puhumaan englantia. Näin, millaista yliopisto-opiskelu ja -opetus on muualla. Opin uusia asioita muiden maiden kulttuureista ja samalla huomasin, minkälaisia asioita kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Opin uutta myös itsestäni, kun jouduin toimimaan siellä mukavuusalueen ulkopuolella. Huomasin, että asioita voi hoitaa monella tapaa ja silti päästä samaaan lopputulokseen. Ne tilanteet, joissa olen kihissyt kiukusta ja ärtymyksestä, ovat sitten kuitenkin opettaneet. Ettei aina tarvitse olla niin vakavaa. En tosiaan aio heittäytyä NOIN rennoksi, mutta joskus voisi ehkä vähän löysätä otetta.

Tämän testin mukaan kielitaidossa on tapahtunut jotain kehitystä kevään aikana. :)

Onnistuin myös aika hyvin kurssivalinnoissani, vaikka sisällöistä ei juuri etukäteen saanutkaan tietoa sen tarkemmin. Terveyspsykologian kurssi oli (ärsyttävästä tentistä huolimatta) todella mielenkiintoinen, ja opin, kuinka suuri vaikutus mielellä todellakin on myös somaattiseen terveyteen. Urheilu- ja liikuntapsykologian kurssilla opin ensinnäkin kyseisten termien eron ja lisäksi sen, miten paljon mielen avulla voidaan vaikuttaa urheilusuoritukseen. Kestävyysliikuntaan keskittyneellä kurssilla opin (ja kertasin) asioita kestävyysurheilijoiden ruokavaliosta, opin uusia asioita juoksun biomekaniikasta ja fysiologisista tekijöistä, jotka ovat huippusuorituksen taustalla. Akateemisen englannin kurssilta sain uusia ideoita ja opin uusia tekniikoita akateemisen englannin kirjoittamiseen. Enkun kurssilla kertasin kielioppia ja kerrytin sanavarastoa. Ja viimeisenä tulee se syy, miksi kirjoitin tämän kappaleen ensimmäiseen lauseeseen sanan "aika". Jos nyt saisin valita uudelleen, en ottaisi fundamental movement skills -kurssia (en jaksa miettiä suomennosta nyt), jolta opin ehkä vaan sen, että musta ei todellakaan tule liikunnanopettajaa. :D Joo, opin myös, mitä asioita pitää tarkkailla, kun opettaa lapsille erilaisia liikunnallisia taitoja, mutta en tiedä, mitä teen niillä tiedoilla.

Ihan liian vähän tuli otettua kuvia ihmisistä! Yleensä kuvailin vain paikkoja. Esimerkiksi yhden hyvän kaverin kanssa ei tajuttu ottaa ollenkaan yhteiskuvaa! :O En tajua, miten niin pääsi käymään. Onneksi aina reissuissa käydessä tuli otettua kimppakuvia, niin näistä matkakavereista sentään löytyy kuvia. Viimeisenä yhteisenä iltana käytiin ottamassa jokunen läksiäiskuva kämppisten kanssa (tästäkin kyllä puuttuu yksi, joka oli jo lähtenyt). Alla niistä muutama:

Näitä ihmisiä ja aikoja tulee kyllä ikävä. Kulunut kevät oli todellakin ikimuistoinen, eikä tule unohtumaan. Saa nähdä, pitääkö sitä lähteä joskus Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Itävaltaan tai Saksaan moikkaamaan lähimmäksi tulleita kavereita.

Tämä on blogin viimeinen teksti. Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana matkallani! Mm. näitä maisemia jään kaipaamaan.

Viimeiset hetket käsillä

Viimeisiä viedään. Nyt eletään sunnuntaita, ja matka kohti Suomea alkaa keskiviikkoaamuna. Huomenna on vielä yksi tentti, ja sitten lukukausi on periaatteessa pulkassa. Periaattessa siksi, että yksi essee odottaa vielä kirjoittajaansa. Se pitäisi vielä siis saada tuon huomisen tentin jälkeen tehtyä.

Jatkan sen verran vielä viimekertaista kitinääni tenteistä, että huomasin toisen tentin kohdalla etusivulla pienen präntin, jossa kerrottiin, että tentti tulee tehdä kuulakärkikynällä. Nämä samat paperit täällä on siis jokaisessa tentissä, mutta enpä huomannut tuota ensimmäisen tentin kohdalla. Toivon, etten joudu tulemaan elokuussa uusimaan tenttiä sen takia, että olen kirjoittanut sen väärällä kynällä. :D En ollut kyllä ainoa, joka ei tuota ollut huomannut, ja ainakin muutama kaverikin on kirjoittanut ensimmäisen tenttinsä lyijykynällä. Tästäkin voisin vähän kitistä, jos jaksaisin. Ärsyttävää, kun virheen sattuessa ei pääse pyyhkimään tekstiä pois. 

Tämä on niin kovin kliseistä, mutta en silti malta olla päivittelemättä nopeaa ajan kulkua. Ihan hassua, kun tuntuu, että siitä ei ole kuin hetki, kun oli tammikuu ja kaikki täällä oli niin uutta, jännää ja ihmeellistä. Nyt niille silloin uusille, nyt jo tutuiksi tulleille ihmisille ja asioille pitää sanoa hyvästit. Eilen hyvästelin ensimmäisen hyvän kaverin, mikä osoittautui odotettua hankalammaksi. Kaikki tuntuu niin lopulliselta. Toki maailma on nykyään somen ansiosta pieni, mutta ei se tee hyvästien jättämisestä yhtään sen helpompaa. Suomesta lähteminen oli helpompaa, kun tiesi, että palaan sinne muutaman kuukauden päästä. Ainoastaan koirista eroaminen tuntui pahalta. Tätä kokemusta ei sen sijaan tule enää koskaan. 

Toisaalta, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, odotan ihan hirveästi keskiviikkoa, kotiin paluuta ja koirien ja kaikkien tuttujen ihmisten näkemistä. Ja sitä paitsi, vaikka tätä kokemusta ei tällaisenaan enää koskaan tulekaan, aina tulee uusia kokemuksia ja reissujakin, jos niin haluaa! 

Kaikki yllä olevat kuvat ovat tämänpäiväiseltä aamukäppäilyltä. Harmi, kun sitä veden kohinaa, lintujen laulua ja syreenien tuoksua ei saa mukaan valokuviin! 

Tämä saattaa olla viimeinen teksti täältä Irlannista käsin kirjoitettuna. Palaan kuitenkin blogiin vielä kotiinpaluun ja yhteenvedon merkeissä Suomesta käsin. Luin, että sinne Suomeenkin pitäisi tulla oikeat kevätlämpötilat juuri sopivasti ensi viikon loppupuolella! :) Alla vielä muutama kuva kaikesta siitä, mille pitää jättää hyvästit.

Täällä on tullut vietettyä tunti jos toinenkin. Kohta ei enää, nyyh.

Näkymä kirjaston edustalta. Tästäkin on tullut jokusen kerran käveltyä ohi.

Meidän "kylä".

Otin tämän kuvan ihan vaan siksi, että oli niin hyvä fiilis ja halusin tallettaa sen kuvan avulla. :D 

Ihmettelyä ja marinaa

Eka tentti on nyt ohi, ja se oli sellainen kokemus, että pitää siitä tännekin raportoida. :p Ei muistuttanut juurikaan niitä tenttejä, mihin olen tottunut Jyväskylässä, vaan järjestelyistä tuli ennemminkin mieleen ylioppilaskirjoitukset. Että jos jossain asioissa täällä ollaan suuripiirteisiä ja ei-niin-tarkkoja, niin tämä tenttihomma ei selvästikään kuulu niihin! 

Tentti oli isossa liikuntasalissa, mikä toi itselle mieleen sen ylppärifiiliksen. Saliin ei saanut ottaa mitään muuta omaisuutta kuin kynät, vesipullon ja opiskelijakortin. Kaikki muu jätettiin käytävälle, ja toivoin vaan, että siellä on joku vahtimassa meidän omaisuutta.. Saliin tullessa vastassa oli ihmisiä ohjaamassa opiskelijoita oikeille paikoille (samassa salissa oli useamman tentin tekijöitä), ja ennen tentin alkua annettiin toimintaohjeet (kysymykset saa katsoa vasta luvan kanssa, nosta käsi jos on kysyttävää jne.). Huvittavinta mun mielestä oli se, että eräs sääntö oli, että ennen tentin alkua pitää päättää, haluaako pitää pitkähihaisen paidan päällä. Sitä ei ollut sallittua ottaa pois kesken tentin. :D En oikein ymmärrä, mikä idea siinä oli, mutta kai sillä sitten voi joku onnistua lunttaamaan. Kai. Itse päädyin pitämään hupparin päällä ja kun tuli kuuma, nostelin vähän hihoja. En tiedä, oliko se sallittua. :D

Tunnelma oli siis kovin vakava ja virallinen. Ei ihmekään, kun täällä ihmiset stressaavat niin kovasti tenttiviikoista, kun siitä tehdään noin jännää. :D Ei se nyt ihan noin tarkkaa Jyväskylässä ole, vaikka toki ihan asiallisesti sielläkin hommat hoituu. Täällä en osaannut palauttaa papereitakaan ilman ohjeiden kysymistä, kun piti irrotella jotain teippejä ja taitella sitä paperia ennen kun sen sai antaa pois. :D

Sitten sitä marinaa. Mun viimeinen tentti on terveyspsykologian tentti, ja se kurssi on ollut varsin mielenkiintoinen, vaikkakin aika vaikea. Tenttisysteemi on vaan mun mielestä täysin käsittämätön, enkä ole sellaiseen koskaan ennen törmännyt. Ollaan siis saatu kysymykset etukäteen (neljä kysymystä, kahteen vastataan) ja näin ollen voidaan kirjoittaa vastaukset jo ennen tenttiä. Vastauksia ei tokikaan löydy suoraan mistään lähteestä, vaan pitää osata soveltaa. Siinä nyt ei tietenkään ole mitään uutta, mutta typerintä on se, että meidän pitää mennä sinne tenttitilaisuuteen kirjoittamaan ne esseet ja muistaa ne ulkoa, lähdeviitteineen! En vaan voi käsittää, miksi mun pitää opetella jotain random-tutkijoiden nimiä ulkoa, kun en niitä jatkossa tarvitse. Ja jos tarvitsen, voin aina oikeassa elämässä etsiä sen lähteen käsiini ja katsoa, kuka sen on kirjoittanut. 

Ärsyttävää, kun olen mielestäni saanut kirjoitettua ihan ok esseet, niin nyt suoritukseni riippuu siitä, kuinka hyvin kykenen muistamaan nuo ulkoa ja kuinka tarkasti osaan pistää lähdeviitteet paikoilleen ulkomuistista. Muutenkin sitä tekstiä on aika paljon, kun molemmissa esseissä tekstiä on neljän sivun verran koneella kirjoitettuna. Tuskastuttaa jo etukäteen ranteeni puolesta, kun sitä tekstimäärää alan siellä tenttitilaisuudessa raapustaa paperille. :D 

Mä en voi ymmärtää, miksi ei voida joko palauttaa kunnon esseitä lähdeviitteineen ilman tenttiä tai sitten vaihtoehtoisesti tehdä ihan perinteinen tentti ilman lähteitä. En ole koskaan törmännyt tuollaiseen, että tentissä pitäisi ulkomuistista heittää jotain lähdeviitteitä tekstin sekaan. Onhan meilläkin esseevastauksia tenteissä, mutta ei niihin tarvitse laittaa lähteitä mukaan. Maailman typerin käytäntö, enkä tajua, ketä se hyödyttää, että opettelen ulkoa jonkun 40 nimeä ja unohdan ne heti tentin jälkeisenä päivänä. 

Argh. Pitipähän avautua. :D (Ja vielä näköjään ilman kuvia!)

Onko jollain kokemusta tuollaisesta käytännöstä, että tentissä pitää muistaa lähdeviitteet? Kukaan muukaan vaihtareista, joiden kanssa olen jutellut, ei ole törmännyt tuollaiseen, niin mietin, onko se joku irlantilaisten oma juttu.

Lopun alkua

Vaihteeksi jotain muuta kuin matkustelua! Lontoon reissun jälkeen aika on mennyt lähinnä opiskellessa, kavereiden kanssa hengaillessa ja uima-altaassa. :p Olen myös tehnyt muutaman pyörälenkin, vaikka se onkin vähän pelottavaa täällä, kun pyöräteitä on paljon harvemmassa kuin Suomessa. Toisaalta irlantilaiset autoilijat kunnioittavat pyöräilijöitä miljoona (no ainakin melkein miljoona) kertaa enemmän kuin suomalaiset kuskit. Se on vaan omassa päässä niin vahvasti se tunne, että pitää varoa autoilijoita pyörällä, kun niistä ei koskaan tiedä. 

Liikenteeseen liittyen täällä on myös muutamia juttuja, joita olen ihmetellyt. Ensinnäkin en oikein ymmärrä, onko tällainen (kuva alla) bussipysäkeille parkkeeraaminen ihan sallittua. Siitä olen varma, että Suomessa se ei olisi. :D En tiedä, miten bussi poimi matkustajat kyytiin tuolta pysäkiltä. 

Lisäksi punaisia valoja ei täällä ainakaan jalankulkijat ja pyöräilijät kunnioita ollenkaan. Hassuinta oli, kun näin yksi päivä juoksijan juoksevan päin punaisia valoja tilanteessa, jossa risteyksessä seisoi poliisi (tai siis garda, kuten niitä täällä kutsutaan), joka ei välittänyt asiasta ollenkaan! Että ei kai se sitten ole niin justiinsa minkä värinen valo siellä tolpassa palaa. :D Toisaalta luin just jonkun ei-suomalaisen ihmettelevän, miksi Suomessa ihmiset odottavat vihreää siinäkin tilanteessa, kun autoja ei näy. Kulttuurieroja.

Suomesta puheen ollen, parin hassun sattuman kautta olen hengaillut kolmen suomalaisen ihmisen kanssa tässä viikon sisään! Pari uutta tuttavuutta asuvat täällä, yksi oli vaan käymässä Suomesta. Ei olla kuitenkaan ikinä Suomessa ehditty nähdä, vaikka parisen vuotta (?) ollaan viesteilty. Niin piti sitten täällä Limerickissä asti nähdä. :D Eräs toinen suomalainen sitten tunnisti mut ei suomen kielestä, vaan siitä, että mulla oli kuulemma suomalainen aksentti kun puhuin englantia. Hauskaa! :D

Illanviettoa suomalaisittain. 

Olen yrittänyt sisäistää ajatuksen, että kahden viikon päästä olen jo Suomessa. En voi käsittää, miten aika on mennyt niin nopeasti! Lisäksi en voi käsittää, kuinka paljon hommaa on vielä ennen paluuta.. Edessä olis kolme tenttiä ja pari isompaa tehtävää. Ja sit tietenkin pitää ehtiä tekemään monia asioita "viimeistä kertaa"! :) Ensimmäinen tentti olisi huomenna, joten jääköön tämä teksti nyt tähän. :)

Luennot ovat ohi. Tentit jäljellä.

Lontoo

Viime viikonloppuna tehtiin erään kaverin kanssa pikainen reissu Lontooseen. Lähdettiin lauantaina aamulla (= yöllä) ja palattiin sunnuntaina illalla. Tässäpä tarinaa kyseisestä reissusta. 

Meidän oli tarkoitus lähteä klo 3.50 lähtevällä bussilla. Menin edellisenä iltana sänkyyn joskus klo 23 maissa, mutta eihän siitä nukahtamisesta mitään tullut. Se on aina samanlaista, kun tiedän, että on aikainen herätys. Siinä sitten pyörin, whatsappasin kaverin kanssa, luin, kuuntelin musiikkia ja koitin saada unen päästä kiinni. Tuloksetta. Sitten se kello olikin jo kolme, ja piti nousta ylös. 

Siinä sitten kaverin kanssa odoteltiin bussia, joka ei koskaan tullut. Myöhemmin kuulimme, että kyseinen vuoro on lopetettu. Olimme katsoneet reittisuunnitelman paikallisen reittioppaan sivuilta, jonka mukaan bussin piti tulla. Ei auttanut kuin ottaa plan B käyttöön. Onneksi meillä oli hyvin aikaa ennen koneen lähtöä, joten mitään paniikkia ei tullut. Tilasimme taksin, jolla matkasimme kaupungin keskustaan. Sieltä matkustimme bussilla Shannonin lentokentälle, josta lentomme lähti. 

Lento sujui ilman kommelluksia ja ajallaan. Lensimme Stanstedin lentokentälle, josta onnistuimme myös selviytymään Lontooseen. Menimme bussilla, ja matka kesti vajaan tunnin verran. Noin puoli kymmenen aikaan oltiin sitten Lontoossa Liverpool Streetillä. Meillä oli jonkinlainen suunnitelma siitä, mitä tehdään, mutta ei mitään turhan tarkkaa ohjelmaa kuitenkaan. Ihan ensin etsimme kahvilan, josta ostin pientä aamupalaa. Sen jälkeen suunnistimme Tower of Londonin luo ja sieltä lautalla pitkin Thamesia Westminsteriin. Sää oli aika hieno, joten lauttamatka oli todella mukava kokemus. Lauttaa odotellessa kuulin vieressä olevan pariskunnan puhuvan suomea, ja oli pakko mennä moikkaamaan. :) Hetken aikaa siinä juteltiin, mutta tiemme erosivat, kun olimme varanneet liput eri lauttoihin. Tämän jälkeen näin vielä kaksi suomea puhuvaa kaksikkoa, mutta oltiin sen verran huonssa ja ruuhkaisessa paikassa, että en saanut sanottua heille mitään. Liekö olivat seuraavan päivän maratonille tulossa vai muuten vain lomailemassa.

Rantauduttuamme käveltiin ja pongailtiin kuuluisimpia nähtävyyksiä. Lontoon maraton tosiaan järjestettiin seuraavana päivänä, mistä johtuen osa kaduista oli autoilta suljettuna ja maratonin järjestelyt olivat muutenkin kovassa vauhdissa. Lisäksi käynnissä oli mielenosoitus tieteen puolesta.

Kuvan ottamisen jälkeen tämä lintu lensi mun olkapäälle. Hitto, että säikähdin ja kiljaisin ihan spontaanisti. :D Noloa. :p

Maratonvalmisteluja.

Chinatown

Aikamme seikkailtuamme oli aika etsiä ruokapaikka. Päädyimme vegaanista/kasvisruokaa tarjoavaan Mildredsiin, johon odottelimme pöytää noin kolmen vartin verran. Tilasin tofusalaattia, joka oli ihan hyvää, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan mikään makuhermoja räjäyttävä kokemus. Lontoossa on tosi paljon vegaanista ruokaa tarjoavia ravintoloita, ja meinasi tulla valinnanvaikeus paikkoja tutkaillessamme. Tuonne Mildrestiin päädyttiin lopulta sijainnin vuoksi. 

Ruokailun jälkeen kävimme National Galleryssa. Ei sillä, että mä mitään taiteesta ymmärtäisin, mutta sisäänpääsyn ollessa ilmainen halusin katsastaa tuon. Ja olihan se ihan näkemisen arvoinen.

Suomalaista taidetta.

Sen jälkeen jatkoimme taas muiden nähtävyyksien katselemista ja lopulta etsimme Green Parkin ja Hyde Parkin, joihin ihastuin! En yhtään ymmärrä, miksi en ottanut enemmän kuvia noista kohteista. :o Hyde Parkissa tovin käveltyämme olimme lähdössä kävelemään takaisin Liverpool Streetille, mutta tajuttuamme, että matkaa oli yli kuusi kilometriä, ja vammajalkani huutaessa armoa päätimme kuitenkin matkustaa metrolla, tai siis undergroundilla. Hyvin löydettiin perille, vaikka piti kerran vaihtaakin! Lontoon metrosysteemi vaikuttikin aika selkeältä lukuisista linjoistaan huolimatta. 

Joku konsertti siellä oli menossa.

Tämäkin tie oli jo suljettu maratonin vuoksi.

Metroasemalta.

Liverpool Streetille päästyämme kävelimme vielä tovin, ja lopulta kellon ollessa 22.30 päätimme ottaa seuraavan bussin lentokentälle. Odottelimme vartin verran bussia, ja saimme privaattikyydin kentälle, kun olimme koko matkan aikana ainoat matkustajat! Lontoon liikenne oli hämmästyttävän vilkas ottaen huomioon, että kello oli melkein 23 lauantai-iltana. Bussilla meni melko kauan, että päästiin pois kaupungin ruuhkasta. 

Oltiin sovittu, että meidän airbnb-isäntä tulee hakemaan meitä kentältä. Onnistuimme löytämään toisemme ja jatkoimme matkaamme heidän lentokentän lähellä sijaitsevaan asuntoonsa. Talo oli upea! Täysin uusi asunto rauhallisella ja kauniilla alueella. Joimme teetä ja juttelimme talon omistavan pariskunnan kanssa hetken, sitten oli aika suunnata unille. Meidän huone oli tilava ja meillä oli käytössä myös oma kylppäri. Laskin, että olin tässä vaiheessa ollut noin 40 tuntia hereillä yhteen putkeen, joten unta ei tosiaan tarvinut odotella! 

Aamulla kello soi puoli seitsemän maissa. Pikaisen aamupalan jälkeen suuntasimme bussilla lentokentälle vain todetaksemme, että lento oli arviolta 3,5 tuntia myöhässä.. Koitin nukkua hetken, mutta mun unenlahjoillani en tietenkään onnistunut siinä. Käytin sitten jäljellä olevia puntiani shoppailuun, ettei tarvitsisi vaihtaa niitä takaisin. :D Ostin mm. pari kirjaa ja apteekista helpotusta omalle jalkaterälle, joka tuntui todella ikävältä tässä vaiheessa.

Lopulta, noin neljä tuntia suunniteltua lähtöaikaa myöhemmin, pääsimme koneeseen ja takaisin Irlantia kohti. Shannonista taas bussilla Limerickin keskustaan ja sieltä bussilla kampukselle. Olin ihan superväsynyt ja myös harmissani jalastani, jolle en voinut juurikaan varata painoa, mutta silti onnellinen takana olevasta reissusta. Lontoo oli upea, ja hauan ehdottomasti sinne vielä joskus takaisin!

Nyt, pari päivää reissun jälkeen, jalka on ihan superkipeä. Sain kepit lainaan, jotta voin keventää kuormitusta ja nopeuttaa paranemista. Hyvä juttu on se, että se ei ole kipeä sieltä, mistä se yleensä aina on, vaan ihan toiselta puolelta jalkaterää. Todennäköisesti kävelen jotenkin väärin, kun olen tottunut väistämään kipua, ja siksi jalka kipeytyy nyt muualta. Saas nähdä, miten pitkään tämä vie.