keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Vieras Suomesta ja muuta asiaa

Pikaiset kuulumiset tähän väliin! Sain viime viikonlopuksi vieraan Suomesta, kun eräs ystävä tuli kylään. Kävimme lauantaina Galwayssa, joka osoittautui ihan mukavaksi kaupungiksi. Tosin yksi päivä riitti varsin hyvin kaupungin näkemiseen. Alla muutama kuva tuolta reissulta.

Tämä teepaikka oli ihana!



No se nyt vaan ansaitsi monta kuvaa.


Jonkun kahvilan edessä oli tämä kyltti. :D

Kirkon katto. 

Sunnuntaina pysyttelimme ihan täällä Limerickissä ja kävimme katsomassa kaupungissa olevan linnan (King John's Castle) ja museon (Hunt museum). Noihin se päivä sitten melkein menikin. Pikaisesti käytiin myös pyörimässä kampuksella. Alla lisää kuvia.


Hunt Museumin edestä.

Museosta.

Tämäkin.

Ja tämä.

King John's Castle

Linnan sisältä.

Linnassa oli selitetty Limerickin historiaa hyvinkin yksityiskohtaisesti. 

Alan pikkuhiljaa kotiutua tänne. Jotenkin on niin ristiriitaiset fiilikset, kun samaan aikaan ikävöin koiria ja toisaalta ajattelen, että "apua enää reilu kolme kuukautta jäljellä!". Tuntuu, että kolme kuukautta on niin lyhyt aika, etten ehdi mitenkään tehdä ja kokea kaikkea mitä haluaisin. Toisaalta taas odotan, että pääsen Suomeen ja näen koirat (toki ikävöin ihmisiäkin, mutta niille voi sentään soitella). Ja toisaalta taas olen helpottunut, että mulla on nyt hiukan aikaa parannella tuota kipeää jalkaa (josta en nyt jaksa valittaa, vaikka aihetta olisi), kun ei ole koiria ulkoilutettavana. Tämä on myös toisaalta aika vapauttavaa, kun ei oikeastaan ole kiire mihinkään. Paitsi mun pään sisällä on aina kiire, mut noin niinku oikeasti ei ole kiire. ;) Kotona sitä on niin hirveästi kaikkea hommaa ja vähintään pitää kiirehtiä kotiin koirien luo, joten tää leppoisampi elämä maistuu ihan mukavalta välillä. Tässä eräänä päivänä seisoin kassajonossa, joka ei edennyt mihinkään, kun kassalla oli joku ongelma jonkun tuotteen kanssa. Seisottiin siinä vaikka miten pitkään, eikä kukaan vaikuttanut siltä, että hermostuisi. Suomessa tuollainen ärsyttäisi paljon ja ketuttaisi seisoa siinä pysähtyneessä jonossa. Oli kiva huomata, että nyt en oikeastaan jaksanut edes välittää.  Kun ei ollut kiire minnekään. Muutenkin on ihan mukavaa, kun joskus iltaisin on semmoista aikaa, ettei ole mitään suunnitelmia. Ei sellaista oikeastaan ikinä ole Suomessa.. Pitäisi ehkä yrittää viedä osa tästä leppoisuudesta mukaan Suomeen. :D 

Aika on kyllä kulunut ihan hurjan nopeasti. Tuntuu, että just vasta tultiin tänne. Tänään ostin pyörän, joten pääsen ehkä tutustumaan ympäristöön vähän laajemmin. En kyllä tiedä, kuinka fiksu ostos tuo pyörä oli, koska se on käytetty, vanha ja likainen ja kaiken lisäksi oli aika kallis. :D Mutta onpahan nyt joku, millä kulkea esim. tuonne 4 kilometrin päässä olevaan parempaan ruokakauppaan (alan kyllästyä Lidlin valikoimaan). Olen kolme viikkoa koittanut etsiä pyörää, mutta kaikki kokeilemani ovat olleet liian isoja. No nyt löysin tarpeeksi pienen. En ole kovin ihastunut tuohon, mutta kyllä se nyt suurin piirtein toimii ja jos sitä ei vaikka varastettaisi ihan heti, kun on niin ruostunut ja ruma. :D

Tällaisen ostin. Kuvassa ehkä näyttää paremmalta kuin oikeasti on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti