Alku

Kirjoittaessani tätä blogin ensimmäistä tekstiä kello on 2.52 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Lähtöön on huomenaamulla tasan kaksi viikkoa aikaa. En saa unta, koska tajusin, että lähtöön tosiaan on huomenaamulla enää kaksi viikkoa aikaa! Tähän saakka koko reissu on tuntunut niin kaukaiselta. Olen voinut kuvitella sen olevan jossain kaukana tulevaisuudessa, vasta ensi vuoden puolella. Enää en voi ajatella niin, ja todellisuus iski tajuntaani. Kahden viikon ja muutaman tunnin päästä olen Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa konetta, joka vie minut Dubliniin. Yksin vieraaseen maahan, vieraiden ihmisten, tapojen ja kulttuurin keskelle. Ja jopa vielä hirvittävämmältä asialta tuntuu se, että kahden viikon päästä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukun yksin ilman koiria. Ja jos kaikki menee niin kuin on tarkoitus, saan seuraavan kerran koirat unikaveriksi toukokuun loppupuolella. Tuntuu aivan käsittämättömältä, miten selviän noista monista päivistä ja öistä ilman niitä. Jossain vaiheessa reilu neljä kuukautta tuntui lyhyeltä ajalta, mutta nyt asiaa miettiessäni se tuntuu ihan todella pitkältä ajalta.

Tällaisiin mietteisiin havahduin siinä unta odotellessani, eikä sen jälkeen unen päästä kiinni saaminen ollut enää mitenkään mahdollista. Toisaalta surettaa, kun tajuan, miten vähän yhteistä aikaa meillä enää tällä erää on koirien kanssa. Toisaalta hermostuttaa kaikki käytännön järjestelyt, että olenko muistanut ja tulenko muistamaan kaiken tarvittavan. Ja kaiken kukkuraksi mahassa lentelee perhosia sen takia, etten yhtään tiedä, millainen tuo aikajakso tulee olemaan. Löydänkö ylipäänsä oikeaan paikkaan maahan saapuessani? Saanko kavereita? Ovatko opinnot liian haastavia? Mitä teen vapaa-ajalla? Millaisia kämppiksiä mulla tulee olemaan? Osaanko hoitaa kaikki käytännön asiat? Ihan hirveästi kysymyksiä, joita voi tässä yön pimeinä tunteina miettiä! :D  

Blogin aloittamisen lisäksi päädyin kirjoittamaan listaa niistä asioista, jotka pitää vielä tehdä ennen lähtöä. Heti helpotti, kun asiat ovat listana paperilla, eivätkä (pelkästään) pyörremyrskynä päässä. Kunhan en vain unohtaisi mitään, ainakaan mitään kovin tärkeää.  

P.s. Blogi on tällä hetkellä kovin keskeneräinen ulkoasultaan. Näin yön pimeinä tunteina saa sellaiseksi jäädäkin ainakin toistaiseksi. Ajattelin mennä testaamaan, josko uni tulisi, kun tuo kellokin tuossa kolmen tunnin päästä herättelee.